galdhopiggen

Galdhøpiggen 2 469 m

Norjan reissun suunnitelmiin kuului myös Pohjoismaiden korkeimmalle huipulle Galdhøpiggenille kiipeäminen. Alkuperäinen idea oli lähteä Spiterstulenilta ja kävellä raskaampi reitti huipulle. Suunnitellun päivän sää oli kuitenkin sen verran huono, että päätimme muuttaa matkasuunnitelmia ja palata Jotunheimeniin takaisin myöhemmin viikolla kun sään luvattiin parantuvan.Kokemuksesta tiesimme, että pilvisellä ja sateisella säällä huipulle nousu on maisemien puolesta ihan turhaa.

Sukset matkan varrella

Alkuperäisenä päivänä ajoimme kuitenkin käymään Spiterstulenilla, jonne vie maisemien sekä leveyden osalta mielenkiintoinen tie, jonka varrelta löytyi esimerkiksi hieno putous ja lauma laiduntavia lehmiä. Kävimme tekemässä vain pienen päiväretken läheisille vuorille, ja totesimme että tuulisella ja sateisella säällä nousu ylös vuoristoon olisi ollut vähintäänkin kurjaa.

Ajoimme takaisin Jotunheimenin alueelle Galdhøpiggenille nousua edeltävänä päivänä. Varasimme etukäteen majoituksen Juvashyttalta, ja samalla ilmoittauduimme aamuyhdeksältä kohti vuoren huippua lähtevään ryhmään, johon otetaan vain Juvashyttan asukkaita. Juvashyttalta huipulle kiivetessä mennään jäätikön läpi, eikä sinne suositella mentävän ilman opasta tai jäätikkövarusteita. Juvashytta sijaitsee noin 1800 metrin korkeudessa. Sinne vie hyväkuntoinen tie, jonne on puomi ja tiemaksu nousun loppuvaiheilla.

Nousu Galdhøpiggenille

Elokuun puolivälissä Juvashyttan korkeudella oli lämmintä nollan molemmin puolin, joten talviolosuhteisiin sopivat varusteet eivät ole lainkaan liioittelua. Kesälaskettelukeskus palveli laskettelijoita aivan hotellin vieressä. Majoitus oli mukavassa kahden hengen huoneessa ja aamiaiseen kuului mahdollisuus tehdä eväät mukaan.   IMG-20160816-WA0017

Hieman ennen yhdeksää olimme pihalla odottamassa lähtöä kohti huippua. Ryhmämme oli noin 30 henkeä. Alkumatka käveltiin pari kilometriä kivikkoista, loivaa rinnettä kohti jäätikköä. Jäätikön reunalla ryhmittäydyttiin pitkiin köysiin ja lähdettiin kiipeämään lumista rinnettä ylös. Jäätikön jälkeen on vielä pari kilometriä kivikkoisempaa nousua kohti huippua.Huipulla on kahvila(!), jossa suositaan käteistä, mutta myös kortti käy nykyisin. Nousuun meni noin 2,5 tuntia. Alas tultiin reilussa tunnissa.

Jäätikön ylitykseen lähdössä

Maisemat Galdhøpiggenin huipulla ja matkalla sinne ovat todella hienot.  

Jäätikön ylitys  Galdhøpiggen huipulla

Reitillä on Juvashyttalta nousua noin 600 metriä ja se on moniin norjalaisiin reitteihin verrattuna mielestäni varsin helppokulkuinen. Yksin huipulla ei tarvitse olla, sillä väkeä virtaa sekä Juvashyttalta lähtevinä ryhminä että Spiterstulenilta tulevina vaeltajina. Suosittelen ehdottomasti!

Lisätietoa Visit Jotunheimen

Samalla kierroksella käytiin myös Besseggen -harjanteella

%d bloggaajaa tykkää tästä: