tunturia
Sini

Kesänki ja tähtipolku, Ylläs

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on tarjolla paljon erilaisia reittejä kierrettäväksi myös kesäaikaan. Pari vuotta sitten Levi-Ylläs-vaelluksella tuli tutustuttua hieman pidemmälle tunturikeskuksesta lähteviin reitteihin, ja nyt tämän retkiviikon

Koko juttu »

Oma retkiviikko Ylläksellä

Koska en saa ajaa autoa tarpeeksi arkisin (enpä..), niin kaikkina mahdollisina vapaina hetkinä on pakko päästä ajamaan autolla jonnekin vähän kauemmas. Viime vuoden tapaan tämän

Koko juttu »

Orrainpolku, Savitaipale

Tämä kesä ei ole hellinyt lomalaisia helteillä, ja meillä kävikin todella tuuri että satuimme kesän tähän asti hienoimpana viikonloppuna mökille. Ehdimme käydä siellä 3 tunnin

Koko juttu »

Yksin yöpyminen

Olen retkeillyt ja vaeltanut vuosia ja kuljen päiväretkillä usein yksin, tietenkin koirat seuranani. En ole kuitenkaan kaikkien näiden vuosien aikana kertaakaan ollut yksin yötä metsässä.

Koko juttu »

Louna-Jukola ja Venlojen viesti

Kuten jo muutamana vuonna aiemminkin, vei tie tänäkin vuonna kesäkuun puolivälissä kohti insinöörien suviseuroja, Jukolan viestiä. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna Paimiossa, kauniissa mutta paikoin vaikeaselkoisessa

Koko juttu »

Päiväretki Liesjärven kansallispuistoon

Aina ei tarvitse lähteä kauas patikoimaan, sillä noin tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta (ja Hyvinkäältä) on useampia hyviä retkikohteita. Nuuksion ruuhkiin verrattuna Liesjärvi oli mukavan rauhallinen,

Koko juttu »

Polkujuoksua: Bodom Trail Run 2015

Sain alkukeväällä kuningasidean motivoida itseni juoksulenkeille ilmoittautumalla johonkin juoksutapahtumaan. Tuoksi tapahtumaksi valikoitui Bodom trail run, koska pyöräteillä juokseminen (esim. HCR) on ihan tappavan tylsää. Ilmoitin

Koko juttu »

Multisport-kauden avaus: Spring Adventure

Karelia Adventure avasi multisport-kauden viime vuoden tapaan Spring Adventuressa, joka  järjestettiin tällä kertaa Lohjalla. Lähtökohdat eivät olleet ihan parhaat mahdolliset tappotahtisen työviikon ja suorastaan järkyttävän

Koko juttu »

Retkiruokien kuivausta

Vaelluksella ruokahuolto on yksi tärkeimpiä asioita. Se voi joko huipentaa tai pilata vaelluspäivän, eikä kovin moni asia ilahduta kuin lepotauko ja herkkuhetki silloin kun rinkka

Koko juttu »

Aamukahvit Kaksoislammilla

Koska tänä goretexin aikakautena sää on enemmän henkinen kuin todellinen este lähteä ulkoilemaan, päätin uhmata luvattua sadetta ja pakkasin aamupalan reppuun ja suuntasin kohti Usmia.

Koko juttu »