näkymä särkitunturilta

Särkitunturi liukulumikengillä

Talvilomareissun peruuntuminen oli tällä kertaa enemmän kuin lähellä Kallan juoksujen takia. Mahdollisia majoituspaikkoja Äkäslompolossa oli etukäteen kaksi, mutta molemmissa on uroksia, joiden päät juoksuinen narttu tehokkaasti sekoittaa. Onneksi viikon varoajalla löytyi kuitenkin majapaikka, tällä kertaa Ylläsjärven puolelta.

Olen käynyt Särkitunturilla aiemminkin, mutta aina sateella, jolloin huipulta ei näe mitään. Tällä kertaa päätin, että jos viikkoon sattuu yksikin aurinkoinen päivä niin kiipeän silloin Särkitunturille. Ja sattuihan se. 

Särkitunturin reitti lähtee Kittilä-Muonio-tien varresta, Pallas-Yllästunturin kansallispuiston infopisteeltä. Tunturille kulkee hyvin tallattu, leveähkö lumikenkäreitti sekä hieman eri linjaa kulkeva hiihtolatu. Lumikenkäreitti menee Särkitunturin kodan kautta, joka on noin matkan puolivälissä. Matkaa parkkipaikalta tunturin laelle on reilu 3 km, joka on toiseen suuntaan paria pikku notkelmaan lukuunottamatta pelkkää ylämäkeä ja takaisin laskua.  

Lumikenkäreitti yhtyy latupohjaan joksikin matkaa lähellä huippua, tosin pian viereen yhtyy myös kelkkaura johon voi siirtyä mikäli ei ole liikkeellä latusuksilla tai on koiria kuten itselläni.

image

image

Ja onhan se maisema Pallaksen suuntaan hieno! Suosittelen. Paluumatkalla pidin tauon kodalla ja tapasin kuukkeleita.  

%d bloggaajaa tykkää tästä: