Piipahdus Riisitunturille

Saavuimme Rukalle eilen, ja melko lumettomasta Vuokatin viikosta johtuen polte suksille oli emännällä vähintään yhtä kova kuin koirien into päästä juoksemaan. Pahimmat innot päästeltiin heti saapumisen jälkeen koirille sallitulla 18,5 kilometrin Kuusamon keskustan ympärysladulla. Kiva, helppo latu jossa on melkoisen monta tienylitystä (yllättäen keskustasta lähtee teitä suuntaan sun toiseen).

Riisitunturi on pyörinyt mielessä jo pitkään, ja nyt pääsin viimein ihastelemaan talvisia maisemia siellä. Rukalta ehtii käydä Riisillä hyvin päiväseltään, myös vuodenvaihteen lyhyinä päivinä. Tie lähtöpaikalle on huollettu mutta kapea, joten varovaisuutta kannattaa noudattaa jotta mahdollisiin vastaantulijoihin ehtii reagoida.

Riisitunturi

 

Saatuani auton parkkiin otin alle lyhyet liukulumikengät ja eteen yhden huskyn ja suuntasin kohti tunturia. Ja hienoahan siellä oli! Kiersin sovelletun Riisin Rääpäisyn noin parissa tunnissa. Metsäosuuden seurailin merkittyä reittiä mutta harvemman puuston alueella seikkailimme omia polkujamme ja hyödynsimme muiden hiihtäjien jälkiä. Lumi oli pehmeää ja Kallalla oli täysi työ edetä umpisessa.

Lumettoman etelän jälkeen silmä lepäsi maisemissa, eikä pois olisi tehnyt mieli lähteä ollenkaan. Lunta oli puissa

Kalla risteyksessä

Auringonlasku Riisitunturi

Pakkasta oli noin 15 astetta, mutta tyynen sään ansiosta sää oli leppoisa kulkea. Kävin pitämässä huipulla käynnin jälkeen lyhyen tauon Riisin tuvassa ja jatkoimme matkaa alaspäin kohti parkkipaikkaa. Kulkijoita oli liikkeellä vain vähän, joten maisemista sai nauttia aivan omassa rauhassa.

Kalla sukeltelee lumeen

Riisitunturi kauneimmillaan

 

Riisitunturin kansallispuisto Luontoon.fi -palvelussa

Muita Rukan loman retkiämme:

Valtavaaralle liukulumikengillä

Pyörähdys Konttaisella

Pieni Karhunkierros talvella

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: