Lounasretki lähilaavulle

Kotiutuminen uuteen paikkaan on edennyt siihen pisteeseen, että pääsimme irtautumaan lauantaina pikku retkelle. Lähistöltä löytyy päiväretkikohteiksi ainakin kolme laavua ja on ihanaa, että laavuretkeä varten ei tarvitse ajaa autolla metriäkään.

Nokipannukahvi Kasvisnyytit ja makkarat

 

Pakkasimme mukaan nopeasti valmistuvat lounastarpeet: esikeitin kasvisnyytit lähes kypsiksi ja maustoin valmiiksi, jotta ne saisi vain lämmittää tulilla. Lisäksi mukana oli makkaraa, kahvitarpeet ja toscakakkua. Vieraan laavun varustuksesta kun ei koskaan tiedä niin tarvittaessa lounas olisi valmistunut myös ilman ritilää. Kannoimme myös puita mukanamme ja jätimme ne laavulle. Täällä kun ei olla kansallispuistossa, niin epäilen jonkun yksityisen maanomistajan ystävällisesti huoltavan laavua vaikka E10-reitillä ollaankin.

Laavu on myös erikoisesti nimetty Neuvolaksi, mitä lie neuvoja sieltä saa. Mielenkiintoinen rakenne, sillä piippua ei ole lainkaan vaan savu poistuu kattoharjassa olevasta raosta. Suojaisa tulipaikka joka tapauksessa.

cof

Mennessä reitillämme oli lunta paikkapaikoin 30 cm ja nuoskassa kahlaaminen kävi ihan kuntoilusta. Lumimäärä vaihtelee juuri nyt valtavasti: pihamme on jo käytännössä lumeton, mutta pihatiellä on kunnon lumikerros ja suojaisilla metsäteillä saa kahlata lähes polveen asti lumessa. Palasimme toista reittiä takaisin ja pääsimme kävelemään pitkin jonkin aikaa sitten aurattua pikkutietä.

Lumessakahlaajat

Täällä kevät ei vielä ole saanut voittoa talvesta, lumi sulaa toisina päivinä ihan silmissä ja seuraavana aamuna herätessä on taas satanut monta senttiä uutta lunta. Pääsiäistäkin vietetään tämänhetkisen ennusteen mukaan pakkassäässä. Onneksi päätimme tehdä terassitarhan koirille, sillä routa ei näillä keleillä paljon sula ja asuinpaikkoja pitäisi saada valmiiksi jotta saadaan pohjoisen pojat haettua kotiin.

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: