Helsingin sanomien pääkirjoitusta myöten on keskusteltu kansallispuistojen kävijämääristä, kasautuvasta korjausvelasta ja Metsähallituksen päätöksestä vähentää vähemmän käytettyjä reittirakenteita ja tulipaikkoja. Myös Talouselämä uutisoi tänään kansallispuistojen houkuttelevan Suomeen ulkomaisia matkailjoita.
On tutkittu, että kansallispuistoon investoitu euro tulee moninkertaisena takaisin alueelle ja sitä kautta myös veroina valtion kirstuun. Luulisi, että näiden laskelmien ja luonnossaliikkumisen tutkittujen terveyshyötyjen myötä investointeihin löydettäisiin rahoitus. Harva valtion rahoittama asia taitaa maksaa itseään takaisin näin selvästi osoitetusti.
Jos rahaa ei vain tunnu irtoavan, pitäisikö käyttöön ottaa kalastuksenhoitomaksun kaltainen retkeilymaksu?
Kansallispuistojen vetovoima
Kansallispuistot ovat selvästi suosituimpia retkeily- ja vaelluskohteita ei vain hienojen maisemiensa, mutta myös erinomaisen löydettävyytensä (huippu luontoon.fi-sivusto) ansiosta. Hienoja maisemia ja varsinkin päiväretkeilyyn sopivia kohteita löytyy paljon kansallispuistojen ulkopuoleltakin, mutta niiden löytäminen netin syövereistä on paljon hankalampaa ja tieto on hajallaan, ja näin ihmismassat kerääntyvät kansallispuistoihin. Väkimäärä luo luonnollisesti myös kysyntää palveluille, ja kansallispuistojen läheisyyteen syntyy opas- ja majoituspalveluita, mitkä taas ruokkivat matalan kynnyksen retkeilyä alueella.
Itsekin vietän suurimman osan vaelluspäivistäni kansallispuistoissa tai niiden erämaaosissa. En erityisemmin pidä ihmispaljoudesta, joten yritän mennä suosittuihin kohteisiin epätyypillisiin aikoihin ja sesonkeina suosia hieman syrjäisempiä kohteita. Ja sitten joskus vain varaan syyskuun puoliväliin viikon ruskaloman Äkäslompolosta, jossa saattaa olla jokunen muukin samaan aikaan ja koitan kestää.
Käytän usein palveluita vaelluskohteen lähellä: Etelä-Karjalastakin ajaa useimpiin kohteisiin niin kauan, että on järkevää yöpyä lähellä kohdetta ja lähteä maastoon hyvin levätyn yön jälkeen paikallisesta kaupasta ostettujen evästäydennysten kera ja maastosta palatessa pestä hiet ja pölyt pois, syödä vatsa täyteen ravintolassa ja nukkua hyvin ennen ajomatkaa kotiin. Näin tuon omat pennoseni paikallisten yrittäjien taskuihin vaikken suoranaisia opaspalveluita käytäkään.
Muut retkikohteet
Esimerkiksi Retkipaikka jakaa ansiokkaasti tietoa myös puistojen ulkopuolisista kohteista ja sieltä voi löytää hienoja, vähemmän tunnettuja ja kansoitettuja kohteita eri puolilta Suomea. Suosittelen katsomaan, mitä omalta asuinseudulta tai kesälomakohteesta löytyy tai tekemään viikonloppuretken uuteen kohteeseen.
Suomesta löytyy myös paljon hieman vähemmän tunnettuja retkeily- ja vaellusreittejä. Itse asumme kaukovaellusreitti E10:n varrella, ja oman havaintomme mukaan suurin osa pihamme ohikulkijoista on ulkomaalaisia. Tilastointi ei tosin hyvin matalan kyttäysinnon takia ole kovin tarkka, mutta havainnoimistamme kulkijoista suurin osa on Keski-Euroopasta tai puhuvat venäjää.
Jos nämä kohteet saataisiin paremmin ihmisten tietoisuuteen, vähentäisikö se ruuhkia ja painetta joka nyt keskittyy kansallispuistoihin?
Suosion kääntöpuolet
Retkeilyinnostuksen kasvaessa kasvaa myös ympäristön kuormitus sekä kulumisen että jätteiden takia. Valitettavasti kaikki eivät kunnioita luontoa ja jokamiehenoikeuksia, vaan tuhoavat kasvustoa ja roskaavat tai rikkovat paikkoja retkikohteissa. On surullista tulla tulipaikalle jossa puoliksi hiiltynyt, tuoreesta puusta kaadettu rungonpätkä odottaa folio- ja muovijätteet seuranaan paikalle saapuvaa seuraavaa tulistelijaa.
Mitä enemmän kulkijoita, sitä enemmän on yleensä myös häiriöitä ja vahinkoa. Valitettavasti määrärahojen budjetoinnissa ei ota huomioon luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksia ja niistä syntyneitä säästöjä terveydenhuollossa, vaan korjaus- ja ylläpitorahat ovat tiukassa. Kun joku tuikkaa laavun tai puuvajan tuleen, sen korjaamiseen käytetyt rahat ovat pois jostain muualta.
Jaksan aina ihastella tulipaikkojen ja tupien puuhuoltoa. Miten hienoa on, että ympäri vuoden retkeilijää odottaa mahdollisuus tehdä tulet lämpöä ja ruuanlaittoa varten. Kannatan ehdottomasti puiden tuomista paikalle hieman pidempänä tavarana, jolloin retkeilijä saa sekä mukavat lämmöt puita tehdessä, että ehkä muistaa polttaa puita hieman säästeliäämmin kun ne täytyy itse tehdä. Jos jokainen kulkija polttaa yön yli juhannuskokkoa, menee puuta aivan järkyttävät määrät.
Saavatko palvelut maksaa?
Kansallispuistojen avoimissa saunoissa on otettu käyttöön saunamaksuja, mikä on mielestäni aivan oikeutettua. Maksan mielelläni muutaman euron siitä, että pääsen vaelluksen aikana peseytymään ja saunan lämpöön. Ulkomailla retkeillessäni olen tottunut maksamaan myös yösijastani, suomalaiset autiotuvat ovat todellinen harvinaisuus. Vaikka tupia tulee harvoin itse enää käytettyäkään, arvostan tietoa siitä että todella pahassa kelissä kiinteä suoja on saatavilla tai varusteita pääsee kuivattamaan tuvan lämpöön.
Suomessa on totuttu ilmaisiin autiotupiin ja tulipaikkojen puuhuoltoon. Maksamme valtiolle huomattavan osan tuloistamme veroina, ja veroilla voi odottaa saavansa erilaisia palveluita.
Pitääkö myös retkeilypalveluiden kuulua niihin, vai voisimmeko miettiä retkeilymaksua?
Jos maksu olisi vaikkapa 40€ vuodessa ja sillä saisi oikeuden käyttää autiotupia ja tulipaikkoja koko Suomessa. Suosittuihin päiväretkikohteisiin voisi olla 5 euron tekstiviestimaksumahdollisuus perheen päiväretken ja makkaranpaiston kuittaukseksi. Valvontahan olisi käytännössä mahdotonta ja kuten niin monessa muussakin asiassa, tunnolliset ja rehelliset maksavat kaikkien huvin. Miten raha kerättäisiin turisteilta vai lasketaanko kaikki Suomeen käytetyt eurot positiiviseksi?
Mitä olet mieltä?