Haltia – Haukkalampi ja kevät keskellä talvea

Loma jatkuu ja hienot lomakelit myös. Eletään hädin tuskin helmikuun puoliväliä ja tänään auton mittari näytti kotimatkalla +7 astetta. Ihana aurinko, mutta mielelläni pitäisin nuo lumetkin maassa vielä ainakin kuukauden. Ulos oli lähdettävä tänäänkin hyödyntämään vielä jäljellä olevia jäitä. Repun kantaminen on jäänyt vähemmälle, joten pakkasin pikkurinkkaan trangian ja reilusti vettä lisäpainoksi ja nappasin koirat […]

Miljoonan tähden yö Hotelli Nuuksiossa

Kävin toukokuun lopussa nauttimassa hieman erilaisesta ulkoilmakokemuksesta Hotelli Nuuksion pihapiirissä. Teemana oli ulkona yöpyminen kaikin mukavuuksin ja matala kynnys retkeilyn kokeilemiseen.  Jottei totuus ihan unohtuisi, jätin auton Nuuksion Kattilaan ja patikoimme sieltä koirien kanssa Hotelli Nuuksiolle. Matkaa kertyi arviolta 7 kilometriä suuntaansa. Myös reitti Nuuksion pääpoluilta kohti Siikalahtea oli hyvin merkitty, mutta kartta kannattaa varata […]

Viikonloppu Nuuksiossa

Tänä viikonloppuna oli vihdoin kevään ensimmäisen viikonloppuretken aika. Tätä voi hyvällä syyllä kutsua retkeksi, sillä viikonlopun kilometrit jäivät aika vaatimattomiksi. Sen sijaan kaksi stressaantunutta retkeilijää sai kaivattua raitista ilmaa, hyvät yöunet ja paikoin jopa nauttia rauhallisesti metsäluonnosta. Kuljimme kahden naisen ja kolmen koiran seurueena reitin Haukkalampi – Iso-Holma – Kattila – Pikku-Parikas – Haukkalampi. Perjantai-iltana […]

Kevään ensimmäinen yö ulkona

Vihdoin tuli retkeilykausi kunnolla avattua ja vietettyä ensimmäinen yö metsässä. Kevyt aloitus, sillä suunta kävi kohti Nuuksiota ja Oittaan ulkoilualuetta. Pakkaaminen oli pienoinen katastrofi: aikaa oli noin 20 minuuttia ja pakattavana omat ja koirien tavarat jotka kaikki olivat talven jälkeen vähän missä sattuu. No, suunnilleen kaikki tarpeellinen lähti kotoa mukaan ja eväät hankittiin läpijuostulla kauppareissulla. […]