Haukkavuori

Haukkavuori Rautjärvi

Ruokolahden ja Rautjärven rajalla sijaitseva Haukkavuori on Etelä-Karjalan korkein kohta. Olemme tähän asti käyneet ihastelemassa kallioita vain alhaalta käsin, mutta kauniin maanantai-illan kunniaksi nappasimme Kallan ja Vuonin mukaan ja ajoimme Haukkavuoren luontopolun lähtöpisteelle. Haukkavuori Etelä-Karjalan maakuntaportaalissa Parkkipaikan vieressä on laavu ja grillikatos, ylempänä reitillä ei ole tulipaikkoja. Ylös kallioille vie helppokulkuinen ja suhteellisen loiva polku, […]

Lounasretki lähilaavulle

Kotiutuminen uuteen paikkaan on edennyt siihen pisteeseen, että pääsimme irtautumaan lauantaina pikku retkelle. Lähistöltä löytyy päiväretkikohteiksi ainakin kolme laavua ja on ihanaa, että laavuretkeä varten ei tarvitse ajaa autolla metriäkään.   Pakkasimme mukaan nopeasti valmistuvat lounastarpeet: esikeitin kasvisnyytit lähes kypsiksi ja maustoin valmiiksi, jotta ne saisi vain lämmittää tulilla. Lisäksi mukana oli makkaraa, kahvitarpeet ja […]

Kaunis Kallahti

Ennen pian koittavaa muuttoa täytyy herkutella vielä pääkaupunkiseudun parhailla paloilla. Itä-Helsingistä Vuosaaresta löytyy Kallahti, joka on kaunis niin kesällä kuin talvellakin. Retkelle pääsee tarvittaessa helposti myös julkisilla liikennevälineillä, ja ainakin näin talvisaikaan omalle autollekin on yllin kyllin parkkitilaa. Retken voi aloittaa joko Kallahdentien alusta tai ajaa tien päähän uimarannan parkkipaikoille. Karttalinkki Kallahdentien alkuun. Itse kävin […]

Haltia – Haukkalampi ja kevät keskellä talvea

Loma jatkuu ja hienot lomakelit myös. Eletään hädin tuskin helmikuun puoliväliä ja tänään auton mittari näytti kotimatkalla +7 astetta. Ihana aurinko, mutta mielelläni pitäisin nuo lumetkin maassa vielä ainakin kuukauden. Ulos oli lähdettävä tänäänkin hyödyntämään vielä jäljellä olevia jäitä. Repun kantaminen on jäänyt vähemmälle, joten pakkasin pikkurinkkaan trangian ja reilusti vettä lisäpainoksi ja nappasin koirat […]

Lähiretkeilyä: Tremanskärr

Nykyistä kotiamme lähin luontopolku löytyy Vihdintien varresta. Lähtöpaikalla on kohtuullisesti parkkitilaa. Osoite parkkipaikalle on Vihdintie 63, Espoo. Tremanskärrin luontopolku lähtee parkkipaikalta pururataa pitkin ja kiertelee Tremanskärrin luonnonsuojelualueella soita ja Kurkijärven rantaa. Lenkin voi kävellä kokonaan tai valita vain suo- tai järvilenkin. Alueella ei ole tulentekopaikkaa. Tremanskärrin esite

Lähiretkeilyä: Nukarinkoski

nukarinkoski

Sunnuntainen kirkas pakkaspäivä suorastaan repi hihasta ulkoilemaan, huolimatta kaksien pikkujoulujen täyttämästä viikonlopusta. Pakkasimme koirat autoon ja suuntasimme Nurmijärvelle Nukarinkosken kuohuja katselemaan.    Aurinko ehti tietenkin piiloutua pilvien taa ennen kuin pääsimme perille, mutta saimme silti nauttia mukavasta ulkoilusäästä. Jätimme auton Nukarintien varressa (Myllyniementien ja Osuustien välissä) olevan urheilukentän parkkipaikalle Sijainti kartalla   Reitti Joen itäpuolella reitti kulkee jokivartta […]

Tulilla Usmissa

Kevät alkaa ottaa talvesta niskaotteen ainakin täällä etelässä, ja viimeisten parin viikon aikana olemme saaneet nauttia mukavasti keväisestä auringonpaisteesta. Toki yleensä arkipäivinä, jolloin ihailu tapahtuu kaipaavasti toimiston ikkunan läpi, mutta onneksi viime viikonlopun sää oli sanalla sanoen upea. Ajattelin, että lumet ovat sulaneet jo Usmin metsistäkin samalla tavoin kuin ne ovat lähteneet taajamasta. Olin väärässä, […]

Syksy <3

Olen kaikkien vuodenaikojen ystävä (lukuunottamatta marraskuun vaakatasossa tulevaa räntäsadetta), mutta aurinkoiset syyspäivät kuuluvat kyllä ehdottomiin suosikkeihini. Ilma on sopivan viileä liikkumiseen itselle ja koirille ja luonnossa on kauniita värejä. Nautitaan näistä päivistä ja pidetään peukut pystyssä että pysyvä lumi saadaan nopeasti maahan kunhan sateet alkavat 🙂 Olen nauttinut edelliset viikonloput lähiluonnosta Nurmijärven Kiljavalla ja Hyvinkään […]

Iloa lähiluonnosta

Vapun vapaat mahdollistavat paitsi pidemmälle reissaamiseen, myös kiireettömät aamulenkit omasta pihasta. Arjen keskellä sitä ei aina muistakaan, että nykyinen asuinpaikka valittiin myös sillä perusteella, että suoraan kotiovelta pääsee lenkkimaastoihin. Tänä aamuna nappasin koirat ja lenkkarit ja lähdin koluamaan lähimetsän polkuja.  Ensimmäinen pysähdys läheisen puron luona. Hyvinkäällä ei ole keskustan lähistöllä järviä, mutta jotain vedentapaista kuitenkin.  […]